Reijo Kela (FI): Makkoamalla rahhoa

Reijo Kela kirjoittaa:

”Se taisi olla joskus 1970 –luvun alussa, kun Kansaneläkelaitos alkoi käyttää nimeä KELA. Minusta se oli hyvin loukkaavaa Kela –sukunimeämme kohtaan. Vartuttuani taiteen tekijänä päätin, että vielä joskus hyödynnän Kela –sukunimen ja Kansaneläkelaitoksen KELAn yhtenäisyyden. Eli teen esityksen KELAn toimistoon.

ANTI –festivaalin pyytäessä minua esiintymään sanoin: minulla on valmis ajatus KELAn toimistoon: Makkoamalla rahhoa, Makaamalla rahaa.

Joku saa makaamalla rahaa. Joku joutuu makaamaan, että saa rahaa. Ulkoistan oman makaamiseni ja ostan alihankintana makaamista. Voisinko ostaa ihmisiä makaamaan puolestani?”

Reijo Kela (FI)

Reijo Kela (s. 1952) on yksi tunnustetuimmista suomalaisista tanssitaiteilijoista. Hänet tunnetaan Suomessa pioneerina, joka on tuonut tanssin ulos perinteisistä tiloista. Kelan teoksiin liittyy usein performanssin, installaation ja kuvataiteen elementtejä. Hänen teoksiaan ovat mm. Tanssia Teille (Tuolit) 1983, Cityman 1989, Hiljainen kansa, Uhrituli 1998 ja Routii 2004. Reijo Kelan palkittu lyhytfilmi 365 päivää –Reijo Kelan videopäiväkirja 1999 esitetään osana ANTI –festivaalin dokumentaatioaiheista seminaaria.