Ehdokkaat & Raati 2017

Shortlist 2017

Tania El Khoury on libanonilainen live art -taiteilija, joka työskentelee Lontoossa ja Beirutissa. Hän luo interaktiivisia installaatioita ja esityksiä, joissa yleisöllä on aktiivinen rooli. El Khouryn teoksia on esitetty viidellä eri mantereella, museoissa ja julkisissa tiloissa. Hän on ollut ehdokkaana useiden kansainvälisten taidepalkintojen saajaksi ja voittanut Total Theatre Innovation and the Arches Brick -palkinnon. Lue lisää ▸

Msezane tuo työssään esiin historian rakenteita, myyttien rakentumista ja sen, kuinka musta naiskeho loistaa poissaolollaan julkisissa tiloissa ja veistoksissa. Hänet muistetaan erityisesti esiintymisestään John Cecil Rhodesin muistopatsaalla, Kapkaupungin yliopiston edustalla vuonna 2015.

Lue lisää ▸

Alexandra Pirici on taiteilija, jonka tausta on koreografiassa. Hän hyödyntää kuitenkin työssään myös esitystä, kuvataidetta ja musiikkia. Hänen teoksiaan on esitetty Venetsian Bieannalessa (Romanian Pavilion for the 55th edition of the Bienniale), Tate Modern -museossa, Lue lisää ▸

The vacuum cleaner työskentelee monialaisesti esityksen, installaation ja elokuvan parissa ja käsittelee teoksissaan yhteiskunnallisia aiheita kuten kulutuskulttuuria ja mielenterveyttä. Hän tekee niin soolo-esityksiä kuin suuria osallistavia tapahtumia. Lähestymistapa voi olla hienovarainen tai äärimmäisyyksiin menevä, mutta aina ennakkoluuloton, provosoiva ja leikkisä. Lue lisää ▸

Ehdokkaat & Raati 2017

Raati 2017

Puheenjohtajana toimii Fiona Winning, joka tunnetaan Sydney Festivalin entisenä ohjelmistojohtajana ja nykyisin yhtenä Australia’s National Institute of Dramatic Arts’ landmark Master of Fine Arts (Cultural Leadership) -ohjelman suunnittelijana.

Raadin muut jäsenet ovat Live Art Development Agencyn perustajajäsen ja toiminnanjohtaja Lois Keidan (UK), joka on työskennellyt myös Lontoon Institute of Contemporary Artsin Live Arts -ohjelman johtajana, ja Pariisissa asuva taiwanilainen taiteilija ja kuraattori River Lin (TW), joka työskentelee monipuolisesti esitys- ja kuvataiteessa.

Juryn kokous pidettiin Lontoossa Arts Adminin tiloissa 30.8.-1.9. ja kokoukseen osallistuivat juryn jäsenten lisäksi ANTI-festivaalin taiteelliset johtajat Johanna Tuukkanen ja Gregg Whelan sekä kokouksen sihteerinä ja Saastamoisen säätiön edustajana taidehistorioitsija Riikka Stewen.