Elisa Itkonen valittu ANTI-festivaalin toiminnanjohtajaksi ja johtavaksi kuraattoriksi – Suvi Koivisto vakinaistettu tuotantopäälliköksi

ANTI – Contemporary Art Festival yhdistys ry:n hallitus on nimittänyt Elisa Itkosen ANTI-festivaalin uudeksi toiminnanjohtajaksi ja johtavaksi kuraattoriksi. Itkonen on filosofian maisteri, tuottaja ja kuraattori sekä festivaalin pitkäaikainen ANTI-päällikkö. Kulttuurituottaja Suvi Koivisto on vakinaistettu festivaalin tuotantopäälliköksi. Koivisto on vuodesta 2019 työskennellyt festivaalin tuottajana määräaikaisella sopimuksella.

– ANTI-festivaali on kansainvälinen, mutta yhtä lailla vahvasti Kuopion kaupunkiin kiinnittynyt tapahtuma. Kuopiolaisen Itkosen valitseminen festivaalin johtajaksi tukee yhdistyksen sitoutumista kaupunkiin ja sen paikallisiin yleisöihin. Yhdistyksen hallituksella on vahva luottamus Itkosen ja tuotantopäälliköksi nimitetyn Koiviston kykyihin jatkaa ja kehittää toimintaa eteenpäin, yhdistyksen puheenjohtaja Jenni Rissanen perustelee nimityksiä.

Itkonen ja Koivisto aloittivat uusissa tehtävissään 25. huhtikuuta. ANTI-festivaalia hallinnoivassa yhdistyksessä on viimeisen puolen vuoden ajan eletty muutoskautta, kun yhdistyksen perustaja ja pitkäaikainen taiteellinen johtaja – vastaava tuottaja Johanna Tuukkanen siirtyi uuteen tehtävään Oulun kaupungin kulttuuripalvelupäälliköksi (linkki tiedotteeseen). Myös taiteellinen johtaja Gregg Whelan päätti tehtävänsä ANTI-festivaalilla suunnitellusti lokakuussa.

– ANTI-festivaalin pitkäaikainen johtopari Tuukkanen ja Whelan jättää meille taloudellisesti kestävällä pohjalla olevan alustan, jonka taiteellinen konsepti on kirkas, mutta mahdollistaa silti jatkuvasti uutta, Itkonen kommentoi.

Dialogi paikallisten ja ulkomaisten asiantuntijoiden kesken, kuin myös ANTI-tiimin sisällä, ohjaa ANTI-festivaalin sisältöjä ja kehittämistä tulevaisuudessa.

– Olemme parhaillaan kokoamassa kansainvälistä neuvonantajaryhmää ja myöhemmin muodostamme kuraattorityöryhmän. ANTI-festivaalilla on aina työskennelty dialogisesti myös suhteessa tuotantotiimiin, ja uudistuneen ANTI-tiimin muut jäsenet Suvi Koivisto, Alli Mattila ja Sanna Ritvanen ovatkin minulle tärkeitä keskustelukumppaneita ANTIn kehittämistyössä, Itkonen kertoo.

Viestintäkoordinaattori Mattila ja hankekoordinaattori Ritvanen rekrytoitiin jo aikaisemmin tänä vuonna osaksi ANTI-tiimiä.

– Viime vuonna juhlittiin ANTI-festivaalin 20-vuotisjuhlavuotta. 21. toimintavuosi tulee olemaan muutosten vuosi. Toiminnan jatkuvuuden yksi tukijalka on ANTI-tiimin timanttinen osaaminen, ja olenkin suunnattoman iloinen, että Elisa Itkonen on valmis ottamaan ohjat ANTIn tulevaisuudesta, yhdistyksen puheenjohtaja Rissanen iloitsee.

 

Lisätietoja antavat

Jenni Rissanen
jenni.rissanen@pajuconsulting.fi
040 091 0300

Elisa Itkonen
elisa@antifestival.com
050 305 2005

Neljä henkilöä istuu porukassa: Elisa Itkonen, Sanna Ritvanen, Suvi Koivisto ja Alli Mattila.
Itkosen ja Koiviston lisäksi ANTI-tiimiin kuuluvat hankekoordinaattori Sanna Ritvanen (toinen vasemmalta) sekä viestintäkoordinaattori Alli Mattila (tuolissa oikealla). Kuva: Akseli Muraja