Terike Haapoja: Kehon todellisuus

Ihmisen suhde teknologiaan, luontoon ja toisiin lajeihin on ollut taiteellisen työskentelyni keskiössä yli kymmenen viime vuoden ajan. Vaikka teokset keskittyvät ihmisen ja ei-ihmisen välisiin suhteisiin, on työskentelyä aina motivoinut yleisempi kysymys siitä, kuinka olla suhteessa toiseen tai toisiin.

Minkälaisin keinoin tuotamme tietoa itseämme ympäröivästä todellisuudesta? Miten luomme suhteen niihin voimiin joiden keskellä elämme, mutta joita emme pysty suoraan käsittämän? Kysymys ei-ihmisestä on aina ollut minulle ruumiillinen ja todellinen kysymys olemisesta täällä toisten kanssa. Vaiheittain se on johtanut minut tarkastelemaan yhteiskuntaa niiden ulossulkemisen ja sisäänsulkemisen, kommunikaation ja vallan rakenteiden kautta, jotka kehollista yhdessäolemistamme määrittelevät.

Kun oma kuolevaisuus tulee lähelle, olemisen kysymykset lakkaavat olemasta abstrakteja. Eettinen kysymys siitä, miten olla täällä muiden kanssa näyttäytyy uudella tavalla oman kehon haavoittuvisuuden ja paljauden valossa. Omaan ruumiillisuuteen liittyvät halut ja pelot nousevat esiin, ja toiseuden ymmärtämisen sijaan ruumiillisuuden kokemus laajenee kohti sitä mysteeriä, että meissä kaikissa aukea sama syvyys. Ihmisen, ja ehkä kaikkien olentojen oleminen jännittyy oman kehon suojelun ja toista kohti kurottutuminen välille.

Pysyäkseni työskentelyssäni oleellisen äärellä koen välttämättömäksi löytää uudelleen suhde suoran, intiimiin ja henkilökohtaiseen ruumiillisuuden kokemuksiin. On kuunneltava kehoa diskurssien alla. Sosiaalinen media ja eristäytyminen omia arvoja kaikuna toistaviin kupliin on rapauttanut kykyämme käsitellä ja sietää ilmiöiden moniuloteisuutta. Moniulotteisuus, pakenevuus ja paradoksaalisuus on kuitenkin sitä, mistä maailma koostuu, ja juuri taide on paikka jossa ilmiöiden moniulotteisuus voi tulla tarkasteltavaksi. Kehon todellisuudessa kokemus ei usein vastaa poliittisia ihanteita.

Gravitation-valokuvasarja syntyi tilanteessa, jossa luovuudesta tuli hengissäselviämisen väline, ja koko olemisen valtaavista kivun, kuolemanpelon, halun ja kaipuun tunteista elossa olemisen ilmenemiä. Gravitation pelasti minut useammalla kuin yhdellä tavalla. Se auttoi minua pääsemään toiselle puolelle paikkaan jossa teoriat – joskin yhä tärkeäitä – tuntuvat etäisiltä, mutta myös uudenlaisen taiteellisen ilmaisun luokse.

Tunsin joskus kaipuuta antaa pois oma vapauteni ja löytää suojan jonkun toisen määräysvallan alta. Yhteiskunnassamme yksilönvapaus on suurin arvo. Kuitenkin vapautemme on rajallista, ja vastuu normien noudattamisesta yksilön omilla harteilla. Todellisen vapauden puuttuessa nimellisestä vapaudesta tulee taakka, jossa kaikki vastuu on yksilöllä. Vankeuden unelma on haavetta tuosta taakasta vapautumisesta. Ja tragedia siinä, että vapaina yksilöinä emme voi antaa pois vapauttamme. Sen voivat vain toiset ottaa. Tämän lain ulkopuolella ovat ehkä – niin – vain metsäneläimet. Luonnoksia vapaudesta koostuu vuorovaikutteisista eleistä,
jotka pohtivat tätä tilaa.

Terike Haapoja, elokuussa 2017

Kirjoittaja voitti vuonna 2016 ANTI Festival International Prize for Live Art -palkinnon ja esittää vuoden 2017 ANTI-festivaalilla kolmiosaisen teossarjan; Luonnoksia vapaudesta I-II ja Gravitation.