KuvanNaiset (FI): Walk of fame

Perjantaina punainen matto levitetään kadulle Kuopiossa. Salamavalot välähtelevät, fanit kirkuvat ja kannustavat, kun joku kävelee Walk of Famea.Tähän tapahtumaan voi osallistua kolmella tavalla. Voit kävellä pitkin Walk of Fame a ja saada faneilta kannustusta, voit olla fani ja kirkua ohikulkijoille, tai päättää olla osallistumatta kumpaankaan edellisistä.

Oletko SINÄ valmis Walk of Fame:lle? Valinta on sinun. Voit olla hetken aikaa tähti tai jatkaa normaalia elämääsi taviksena!

Miltä tuntuu olla julkkis? Onko ihminen arvokkaampi yhteiskunnassa jos häntä ihaillaan ja hänet huomataan? Onko julkisuuden kultti korvannut yksilön suvereeniuden vai onko julkisuus ja sen lumo vain viihteellinen osa kulttuuriamme, kuten on jo ollut vuosisatojen ajan?

KuvanNaiset (FI)

KuvanNaiset on kahden nuoren kuopiolaisen naistaiteilijan projekti, jossa he tekevät yhteistyötä KuvanNaiset nimekkeen alla. ”Opiskelimme samassa taidekoulussa ja tähän saakka olemme pääosin työskennelleet erikseen. Valmistumisen jälkeen huomasimme, että meillä oli samanlainen taidemaku, ja samat ilmiöt kiinnostavat meitä. Siispä päätimme yhdistää voimamme keskittyäksemme yhteiskunnallisiin aiheisiin. Tämä projekti keskittyy live artiin ja performanssiin.”