Johann Hällsten (SE): Arkinen ooppera

Kaupunki herää, elää ja nukkuu; se avautuu aamulla kaupankäynnille ja sulkeutuu taas illalla – loputon alkujen ja loppujen sykli. Arkinen ooppera nostaa leikkisästi esille näitä muutoin huomaamattomia avautumisia ja sulkeutumisia dramaattisen laulun avulla. Kun rautatieasema, kirjasto, uimahalli, kauppahalli ja veripalvelu avautuvat aamulla, ensimmäistä asiakasta säestää laulajan esittämä oopperakappale. Laulu johdattaa tulevan päivän draamaan, oli se kuinka arkista tahansa. Seremonia toistuu päivän päätteeksi: viimeinen uimari, viimeinen matkustaja tai viimeinen verenluovuttaja lähtee laulun saattelemana rakennuksesta. Ovet sulkeutuvat.

Johann Hällsten (SE)

Ruotsalainen Johanna Hällsten asuu Iso-Britanniassa ja työskentelee Loughboroughin yliopistossa luennoitsijana. Hänen teoksiaan on ollut esillä laajalti eri puolilla Eurooppaa ja niihin kuuluvat mm. Episode 1: Acute Melancholia Studio 44:ssa Tukholmassa ja Trying To Cope With Things That Aren’t Human (Part One) DCP:ssä, San Franciscossa.

“Hyödynnän usein paikkasidonnaisessa tutkimuksessa ja työskentelyssäni ääntä keskeisenä elementtinä. Olen kiinnostunut jatkumoista, päättymättömistä kehistä: sanat ja puhe, puhe ja visuaalisuus, visuaalisuus ja auditiivisuus, auditiivisuus ja sanat ja niin edelleen.“

www.johannahallsten.com