Emma Fält & Arka Paikka –ryhmä (FI): Yksinäistä-projekti – Komeroelämän jälkiä

Työryhmä: Anja, Eeppa, Henna, Joona, Kata, Nino, Näty, Rake ja Saija.

Emma Fält ja Arka Paikka –ryhmä piirtävät esiin kokemuksia nuorten yksinäisyydestä ja komeroitumisesta festivaalin ajan Satamankulmaan rakentuvassa kokonaisuudessa. Ryhmä kutsuu mukaan festivaalivieraat ja ohikulkijat pohtimaan, mitä nuorten yksinäisyys on ja miltä se tuntuu. Samalla jokainen voi jättää oman jälkensä yhteiseen, festivaalin aikana rakentuvaan piirrokseen.

Arka paikka – ryhmä on syntynyt nuorten tarpeesta kokoontua ja tehdä yhdessä. Etsivän nuorisotyön kautta kokoontunut ryhmä on avoin ja tavannut Kuopion Vinkkelissä jo muutaman vuoden ajan.  Nuoret ovat kiinnostuneita esitystaiteesta ja ovat olleet muun muassa mukana järjestämässä nuorisokulttuuriin keskittyvää Varjo-festivaalia 2011 Kuopiossa. Ajan myötä ryhmä on saanut uusia jäseniä ja siirtynyt tapaamaan vaihtelevissa paikoissa erilaisten askareiden äärellä, maaseudulla ja kaupungissa. Emma Fältin työskentely Arka Paikka –ryhmän kanssa on alkanut loppuvuodesta 2013 työpajatyöskentelyn muodossa. Projekti keskittyy yhdessä piirtämiseen sekä piirroksen tutkimiseen yhdessä nuorisoryhmien kanssa.

Yksinäistä-projektin syntyä ovat tukeneet Itäinen tanssin aluekeskus ja Pohjois-Savon taidetoimikunta.

Emma Fält (FI)

Kuopiossa työskentelevä taiteilija Emma Fält tarkastelee työssään monipuolisesti piirtämistä tekona, kontaktin välineenä ja tapana tarkastella subjektin kokemusmaailmaa. Hänelle tärkeää on yhdessä tekeminen ja toisten todellisuuteen eläytyminen. Näiden kautta tuntemattoman voi kohdata uudesta näkökulmasta.

www.emmafalt.wordpress.com

www.vallpiga.wordpress.com