ANTI-, Baltic Circle – ja Hangö Teaterträff -festivaalit yhdistävät voimansa Suomen Kulttuurirahaston tukemassa hankkeessa

Tiedote 13.10.2021

Suomen Kulttuurirahasto on myöntänyt ANTI – Contemporary Art Festival yhdistys ry:lle 300 000 euron Taide²-apurahan Kulkue-hankkeen toteuttamiseen.

Kulkue on Suomen merkittävimpien esitystaiteen festivaalien yhteistuotanto- ja kiertuetoimintamallin sekä saavutettavuuden kehittämishanke, joka toteutetaan vuosina 2022–2024.

Kuopiolainen ANTI tuottaa yhteistyössä helsinkiläisen Baltic Circlen ja hankolaisen Hangö Teaterträffin kanssa kuusi uutta kotimaista esitystä, jotka nähdään kaikilla hankkeessa toimivilla festivaaleilla. Hankkeen tavoitteena on saada festivaaleille uusia yleisöjä, vahvistaa vapaan kentän taiteilijoiden työskentelyedellytyksiä ja festivaalien roolia suomalaisen taiteen ekosysteemissä sekä pidentää esitysten elinkaarta.

”Hankkeessamme kolme Suomen merkittävintä esitystaiteen festivaalia yhdistävät resursseja ja osaamista. Olemme varmoja, että tästä syntyy poikkeuksellisen vaikuttava kokonaisuus, joka hyödyttää monipuolisesti taiteilijoita, festivaaleja ja yleisöjä. Pandemian, ekokriisin ja polarisoituneen julkisen keskustelun ajassa olemme äärimmäisen iloisia myös siitä, että me festivaalitoimijat pääsemme tämän hankkeen kautta organisoitumaan ja vastaamaan ajan haasteisiin yhdessä. Kiitämme lämpimästi Suomen Kulttuurirahastoa tuesta,”

sanoo ANTI-päällikkö Elisa Itkonen.

Taide² (Taide toiseen) -apurahalla tuetaan korkealaatuisia taidehankkeita, joilla tavoitellaan entistä suurempia yleisömääriä. Tukimuodon päämääränä on rahoittaa taidehankkeita, jotka puhuttelevat ja koskettavat asiantuntijoiden lisäksi laajempaa yleisöä. Elokuun 2021 haussa Taide²-apurahoja myönnettiin viisi. Muista apurahansaajista voi lukea Suomen Kulttuurirahaston tiedotteesta (linkki).

Lisätietoja

Elisa Itkonen, elisa@antifestival.com, 050 305 2005