Paikallisvaikutuksia -seminaari


Klo 12–15:30

→ Paikkavaraus


Missä

Kuopion pääkirjaston kokoussali
Maaherrankatu 12
70100 Kuopio


Uusi paikallinen -arkkitehtuuripoliittisen kehitystyöryhmän päätösseminaari on avoin keskustelutilaisuus kaikille paikallisesta arkkitehtuuripolitiikasta ja oman elinympäristön kehittämisestä kiinnostuneille.

Paikallisvaikutuksia – kulttuurinen osallisuus arkkitehtuuripoliittisena muutosvoimana on Taiteen edistämiskeskuksen perustaman uuden arkkitehtuuripoliittisen kehitysryhmän yhteisen työskentelyn päätösseminaari, joka keskittyy erityisesti kulttuuritoimijoiden rooliin alueiden ja ympäristöjen kehittäjnä.

Päätösseminaarissa kuullaan ryhmän kulttuuriklusterin puheenvuorot, hankkeiden paneeli sekä puheenvuoroja.

Uusi paikallinen -kehitysryhmä

Uusi paikallinen -ryhmän toiminnan tavoitteena on ollut nostaa esiin paikallisten mahdollisuuksien kirjoa sekä tutkia erilaisten ja paikallisesti kehitettyjen toimien ja mallien tarvetta ja suuntauksia valtakunnallisesti. Kehitysryhmään valikoitui kesän 2022 aikana avoimen haun kautta kahdeksan eri hanketta. Työryhmän jäsenet edustavat laaja-alaisesti paikallisia arkkitehtuuripolitiikan näkymiä ja toimijoita; mukana on kuntia, paikallistyöryhmiä ja kulttuuritoimijoita. Hankkeet vaihtelevat yksittäisistä rakennuskohteista kehitysalueisiin ja paikallisiin arkkitehtuuriohjelmiin. Mukana on myös asukaslähtöisen suunnittelun, rakennusperinnön, kiertotalouden ja arkkitehtuurikasvatuksen aiheita.

Kulttuuriklusterin puheenvuorot

Milla Kallio ja Efe Ogbeide, Femma Planning, Helsinki / ANTI Festival, Kuopio

Osallistavaan kaupunkisuunnitteluun keskittynyt Femma Planning kertoo muun muassa ANTI-festivaalin osuudesta kansainvälisessä Future Divercities 2 -hankkeessa sekä menetelmistään ja havainnoistaan asukkaita osallistavan suunnittelun aiheissa niin kaupunkitiloissa kuin myös taiteen ja kulttuurin moniäänisessä kentässä.

Mervi Eskelinen ja Reijo Mitrunen – Arkkitehtuuri- ja ympäristökulttuurikoulu Lastu, Lapinlahti

Miten voimme luoda aktiivisia ja elämyksellisiä suhteita paikkoihin, jossa elämme ja asumme? Pohjois-Savossa Lapinlahdella toimiva Lastu on jo 30 vuoden ajan edistänyt arkkitehtuuri- ja ympäristökulttuurikasvatusta ja paikallista rakennuskulttuuria. Kuulemme kokemuksia ja esimerkkejä osallisuuden kehittämiselle ja arkisten ympäristöjemme paremmalle ymmärtämiselle Lastun monivuotisesta toiminnasta.

Liisa Heinilä ja Leena Passi – Villa Väinölän arkkitehtuuriresidenssi, Nelimarkka- museo, Alajärvi

Miten arkkitehtuuritietoisuutta ja oman alueen identiteettiä kirkastetaan? Millainen rooli arkkitehtuuriresidenssillä ja yleisemmin museotyöllä voisi tässä työssä olla? Kuulemme katsauksen Alajärven rakennetun ympäristön hyödyntämisestä kulttuuri- ja kasvatustyössä, sekä tulevaisuudennäkymistä uudessa arkkitehtuuriresidenssissä

Seminaari on tuotettu osana Future DiverCities 2 -hanketta. Hanketta tukee Euroopan komission Luova Eurooppa -ohjelma.

Artikkelikuva:
Kuva teoksesta Tuning into the future (Fusco, Fält & Väisänen). Teosta kuuntelee kuvassa Season Butler. Kuvaaja: Akseli Muraja.