Jānis Balodis: Matkamuistiinpanoja Kuopiosta pian syntyvälle lapselle

Viime vuoden joulukuussa aloimme odottaa saapumistasi tähän maailmaan. Sen jälkeen on tapahtunut kaikenlaista. 24. helmikuuta Venäjä hyökkäsi Ukrainaan, kesällä monilta ranskalaisilta loppui hanavesi, 20. heinäkuuta menimme äitisi kanssa naimisiin, ja neljä päivää sen jälkeen matkustimme ystäväni ja kollegani Nahuelin kanssa Kuopioon.

Lähdimme Riiasta sunnuntaina 24. heinäkuuta, nousimme Tallinnassa Helsingin lauttaan ja saavuimme Kuopioon noin klo 21. Tuon pitkän päivän päätteeksi olimme väsyneitä ja ironisella tuulella, joten istahtaessamme vihdoinkin syömään keittiötason äärellä haapaniemeläisessä asunnossamme, tokaisin Nahuelille, että onpas aika outo tämä minun häämatkani. Uskon, että vitsini oli myös äitisi mieleen, ja minua kiinnostaa nähdä, millainen huumorintaju sinulla tulee olemaan.

Olisikin varmaan vaikeaa viettää kolmeatoista tuntia pienessä tilassa toisen ihmisen kanssa ilman, että se johtaa jonkinnäköisiin havaintoihin todellisuuden luonteesta ja yritelmään kääntää tilanne päälaelleen omaksi ja kanssamatkalaisen huvitukseksi. Matkalle sisältyi tietenkin myös paljon rehellisiä ja totuudenmukaisia hetkiä, jotka syntyivät eritoten kuuntelemamme soittolistan innoittamina. Yhtenä päivänä kuuntelimme Roberto Di Filippoa, kenties maailman parasta bandoneónin soittajaa, jolla oli tapana äänittää omaa soitantaansa ja lähettää syntyneet nauhat ystävilleen. Erään äänitteistään hän lähetti ollessaan jo lähellä kuolemaa, ja se on julkaistu Intimo-nimisellä levyllä. Kokoelmallamme on myös tietenkin argentiinalaista punkkia, brasilialaista death metallia, latvialaisen kokeellisen elektronisen musiikin pioneereja 1980-luvuta ja Kae Tempestin tuotantoa.

Jos muistan oikein, kuuntelimme Filippoa Toivakan lähellä. Pari kilometriä aiemmin olimme niin kyllästyneitä Valtatie 4:een, että päätimme jatkaa matkaamme pienemmillä teillä. Käännyimme oikealle ja jatkoimme matkaa tiellä 618, josta päädyimme Toivakkaan. Miltä siellä näyttikään? Muistan, että ensimmäiseksi näin miehen, joka tuli esiin metsästä. Hänellä oli hartioille ylettyvät hiukset, parta ja punainen flanellipaita. Muistin välittömästi kurssikaverini Kallen opiskeluajoiltani Tampereelta ja erään marraskuisen ajomatkan saunomaan. Tuolloin me molemmat yritimme tehdä uraa käsikirjoittajina, tosin uskon, että hän varmaankin samalla kehitteli minulta salassa materiaalia stand-up-komediashow’hunsa. Ehkä hänen show’nsa koski jääkiekkoa, sillä ajaessamme IKEAn ohi, hän kysyi minulta: ”Arvaa, mikä on minun isäni pahin painajainen?”. Vastasin, että enpä kyllä osaa sanoa. ”Mats Sundin ajamassa Volvolla suomalaiseen Ikeaan.” Tässä ei ehkä mielestäsi ole mitään järkeä. On myös mahdollista, että painajaiset ovat muuttuneet paljon vuodesta 2011.

Myöhemmin käännyimme oikealle, tielle E63, ja näimme Shellin huoltoaseman. Opiskelimme Nahuelin kanssa amsterdamilaisessa koulussa, joka sijaitsi Shellin entisten laboratorioiden ja pääkonttorin tiloissa. Shell möi tilat kaupungille yhdellä eurolla ja rakensi lähes identtisen rakennuksen parin korttelin päähän. Nyt yritys ei enää ole edes alankomaisessa omistuksessa; maan hallitus halusi yrityksen maksavan korkeampia veroja, joten se muutti virallisen nimensä Royal Dutch Shellistä pelkäksi Shelliksi ja muutti Lontooseen. Polttoaineen haju tuskin kuuluu osaksi sinun maailmaasi vielä lähiaikoina.

Mutta samalla minä en itse tiedä, miltä koboltti haisee. Näkemältämme Shellin asemalta on noin 200 kilometrin matka Outokumpuun, joka on vanha kuparikaivoskaupunki. Kuopiossa meille kerrottiin, että sieltä on löytynyt kobolttia. Euro Battery Minerals -niminen yritys, joka omistaa Varislahden hankkeen lähellä Outokumpua, on tarjoutunut palauttamaan kaivoskaupungin entiseen uskoonsa. Samalla yritys on muistuttanut, että tällä hetkellä vain noin kaksi prosenttia Euroopassa käytetyistä akuista on valmistettu Euroopassa.

Viimeisenä Kuopiossa viettämänämme päivänä ostin Minecraft-kynän siskollesi (kynällä voi piirtää kuudella eri värillä – siskosi pitää piirtämisestä), ja koska hän ei ole salmiakin ystävä (toisin kuin minä), oli melko hankalaa löytää hänelle mitään yhtä mielenkiintoista kotiin viemistä. Palaan Kuopioon jälleen syyskuussa. Seitsemän vuotta sitten Kaunasissa työskennellessäni ostin siskollesi haalarit, joissa on paikallisen koripallojoukkueen Žalgirisin logo. Tällä kertaa taidan joutua käväisemään KalPan fanikaupassa ja tutustumaan heidän tarjontaansa.

Jānis Balodis
näytelmäkirjailija, dramaturgi, esiintyjä