Saavutettavuuden edistäminen

ANTI-festivaali pyrkii yhdenvertaisuuden ja saavutettavuuden edistämiseen kaikessa toiminnassaan. Käytännön toimilla ja ohjelmistosuunnittelulla pyrimme edistämään kaikkien ihmisten mahdollisuutta osallistua taiteeseen ja kulttuuriin.

Festivaalin kaikki tapahtumat ovat yleisölle maksuttomia, joten niihin osallistuminen ei vaadi tiettyä sosioekonomista taustaa tai varallisuutta. Osallistujilta ei vaadita tiettyä kielitaitoa, sillä tapahtumat ovat usein moniaistillisia ja kokemuksellisia.

ANTI aktivoi julkisia tiloja nykytaiteen keinoin, ja sen arvojen mukaisesti toiminnassa korostetaan jokaisen ihmisen oikeutta kokea taidetta osana arkipäiväänsä ja elinympäristöään. Näin vahvistetaan saavutettavuuden lisäksi elävää kaupunkikulttuuria, luovuutta ja yhdessä tekemistä.

Festivaali tekee jatkuvasti aktiivisesti töitä yhdenvertaisemman taiteen kentän ja saavutettavampien tapahtumien eteen.

Konkreettisia kehityskohteita, joihin toiminnassamme tällä hetkellä kiinnitämme huomiota on festivaalin digitaalisen viestinnän saavutettavuus, esteettömyystietojen tarjoaminen sekä viittomakielen tulkkauksen tarjoaminen osaan festivaalin esityksistä.

Työstämme myös yhdenvertaisuussuunnitelmaa, jossa huomioidaan yleisöjen lisäksi festivaalin moninaiset taiteilijat ja muut työntekijät sekä näiden saavutettavuuteen ja hyvinvointiin liittyvät tarpeet.

Vuoden 2022 festivaalin tapahtumapaikkojen ja esitysten esteettömyystiedot löydät sivulta Esteettömyys.

Artikkelikuva:
Teoksesta Wauhaus: Suurenmoinen sotku. Kuva: Pekka Mäkinen.