Katoavan taiteen kokoelmat

Live art -taiteen näkökulma ei ole itsestäänselvyys julkista taidetta käsittelevässä julkaisussa. Joskin jo vuoden 2020 julkisen taiteen vuosikatsauksessa todettiin, että tapahtumallisen, ei materiaalisen ja väliaikaisen taiteen merkitys on kasvava.(1) Tämä on ilmeistä myös laajemmin kuvataiteessa, kun mietin vaikkapa viime vuosien kansainvälisten tapahtumien kuten Venetsian Biennaalin 2022, Kasselissa järjestettävän Documentan 2022 tai Helsinki Biennaalin 2021 teoksia, joista useissa oli mukana tapahtumallisuutta ja esityksellisyyttä.

Tämä teksti sijoittuu Taiken julkisen taiteen vuosikatsauksessa paikalle, jonka tarkoituksena on tuoda siihen valtakunnallista näkökulmaa eli suoremmin sanottuna terveisiä Etelä-Suomen ulkopuolelta. En kuitenkaan pyri enkä edes osaa kuvata Itä-Suomen julkisen taiteen tilaa, joten kirjoitan ANTI – Contemporary Art Festivalilla esitettävän taiteen valaisemana. ANTI-festivaali on sitoutunut Kuopion kaupunkiin ja hyödyntää sen julkisia tiloja festivaaliteosten näyttämöinä, mutta yhtä aikaa ajattelen festivaalimme itse asiassa sijaitsevan jossain muualla kuin maantieteellisesti määriteltävässä paikassa. ANTI-festivaalilla esitettävät, Suomesta ja eri puolilta maailmaa tulevien taiteilijoiden tila- ja aikasidonnaiset teokset ovat aina vuorovaikutuksessa niiden esityspaikkaan. Kuitenkin puhuttaessa festivaalin sijoittumisesta johonkin taiteen kentällä – sen maantieteellisessä ja taidemuotoja hakevassa merkityksessä – olemme onnellisesti rajattomassa paikassa.

ANTI tapahtuu vuosittain siinä tilassa, jonka sen kuopiolaiset ja muualta Suomesta sekä ulkomailta tulevat taiteilijat ja yleisöt kulloinkin yhdessä rakentavat. Monitaiteellinen festivaalimme kiinnittyy toki mutkattomasti kotimaiseen esitystaiteen kenttään ja kansainväliseen live art -taiteen kenttään. Yhtä aikaa se on osa julkisen taiteen keskustelua, jota useimmiten käydään kuvataiteen raameissa.

Julkisen taiteen toteutumiseksi tarvitaan yhteistyötä, jossa taiteen, kaupunkisuunnittelun, arkkitehtuurin ja rakennusalan asiantuntemukset sekä poliittisten ja usein myös kaupallisten päättäjien tahtotilat työskentelevät samaan suuntaan. Tällaista monialaista yhteistyötä tapahtuu esimerkiksi prosenttitaidehankkeissa, jotka keskittyvät pysyviin, materiaalisiin teoksiin. Live art -taiteen puolella meiltä puuttuvat vakiintuneet monialaiset yhteistyömallit ja ylipäätään yhteinen kieli julkisen taiteen tilausteosten mahdollistajien kanssa. Emme ole tarpeeksi tarkasti ja yleistajuisesti pystyneet sanallistamaan katoavan julkisen taiteen merkityksiä ja vaikutuksia. Kuvataiteen puolelta sen sijaan löytyy julkisen taiteen valmennusohjelmia, kehittämishankkeita, oppaita ja tietopankki, josta voi löytää julkisen taiteen tekijöitä eri kaupungeissa. (2)

Väliaikaiset ja tapahtumalliset julkisen tilan teokset eivät myöskään löydy museoiden kokoelmista. Tähän on tosin alkanut ilmaantua ilahduttavia poikkeuksia. HAM Helsinki ja Helsinki Biennaali esimerkiksi tilasivat monitaiteelliselta, mutta esittävästä taiteestaan tunnetulta WAUHAUS-kollektiivilta uuden teoksen, jota myös ANTI-festivaali oli osatuottamassa vuonna 2021. Suurenmoinen sotku -esityksen kaksi erilaista versiota toteutuivat Biennaalin ja ANTI-festivaalin ohjelmistoissa, ja Helsingin esitys tallennettiin osaksi HAMin julkisen taiteen kokoelmaa. (3)

Kuopiossa ANTI-festivaali on käynyt toistuvasti keskusteluja niin kaupungin kaavoittajien ja kaupunkisuunnittelijoiden kuin taidemuseon kanssa, mutta toistaiseksi sen tuottamia live art -teoksia ei ole tilattu esimerkiksi kaupunkisuunnitteluhankkeisiin, ja museo ei ole jalkautunut kanssamme kaupunkitiloihin. Kaupungin julkiset laitokset tarjoavat silti mielellään tilojaan ANTI-teosten esityspaikoiksi.

Väliaikaiset, tapahtumalliset teokset näyttäytyvät vaikutuksiltaan lyhytkestoisilta. Uskallan kuitenkin väittää, että esimerkiksi monet ANTI-festivaalin teoksista ovat jääneet pysyvästi osaksi Kuopion julkisia tiloja ja niihin liittyviä narratiiveja. Kun tapaan kanssakuopiolaisia kaupunkimme kaduilla, kääntyy keskustelu usein siihen, mitä tuolla kulman takana tai tuossa rakennuksessa tapahtui sinäkin vuonna ANTI-festivaalilla. Muistellaan sitä, mitä esityksen aikana tehtiin yhdessä, miten se tekeminen muutti tapahtumapaikkaa ja mitä siitä seurasi. Esitetään toive siitä, että Kuopiossa olisi aina yhtä paljon tilaa normikriittiselle ajattelulle ja keskustelulle.

Kirjoitan tätä tekstiä yhdessä lempipaikoistani Kuopiossa, kaupungin pääkirjastossa. Vuoden 2022 ANTI-festivaalilla nähdyssä teoksessaan My Body is a Queer Library, taiwanilaislähtöinen taiteilija River Lin kutsui joukon Suomessa asuvia BIPOC- ja/tai LGBTQIA+ -vähemmistöihin kuuluvia esiintyjiä kertomaan omien ruumiidensa sekä tarinoidensa kautta siitä, miltä queer-kirjasto voisi näyttää ja tuntua. Pääkirjastossa toteutettu esitys auttoi tunnistamaan kehon tiedon, koulutuksen ja arkipäiväisen elämän arkistona ja kokoelmana. (4) Kun katson ympärilleni nyt, en näe yhtään ruskeaa ihmistä kuopiolaisessa kirjastossa. Kuulen silti hyllyjen välistä rummutusta ja naurua, jotka kaikuivat täällä, kun Simo Salim, yksi teoksen esiintyjistä, opetti meitä tanssimaan marokkolaista perinnetanssia.

1 Julkisen taiteen vuosikatsaus 2020. Mari Kemppinen: Julkinen taide 2020.
2  https://www.julkinentaide.fi
3  https://www.hamhelsinki.fi/2021/08/23/wauhaus-kollektiivi-suuntaa-katseensa- ihmisen-mittakaavasta-kohti-elamanmuotojen-kirjoa-teoksessa-suurenmoinen-sotku/
4 https://antifestival.com/programme/my-body-is-a-queer-library/