Kuraattorin tervehdys
Tänä vuonna ANTI-festivaali on risteyskohdassa, jossa alamme rakentaa vakaalle, mutta joustavalle pohjalle jatkumoa ja yhtä lailla uutta, ANTI-festivaalin toiminnanjohtaja – johtava kuraattori Elisa Itkonen kirjoittaa.
Matkani ANTIn kanssa alkoi Helsingissä alkuvuodesta 2015. Matkustin bussilla synnyinkaupunkiini Kuopioon. Olin hakenut tuotantopäällikön tehtävää ANTI-festivaalilta, ja minut oli pyydetty työhaastatteluun. Bussissa viereeni istui vanha tuttu, ja kerroin olevani matkalla työhaastatteluun Kuopioon, vaikka en kyllä osaa ajatella asuvani Kuopiossa. Jatkoin, että tämä ANTI-festivaali on kuitenkin niin ainutlaatuinen kansainvälinen tapahtuma, etten voinut olla hakematta sinne töihin. Kun sitten sain sen työpaikan ja muutin Kuopioon, ajattelin jääväni pariksi, kolmeksi vuodeksi. Mutta ANTI vei minua eteenpäin, ja minäkin vein ANTIa omalta osaltani eteenpäin. ANTI imaisi minut mukaansa ja olen sillä tiellä. Huhtikuussa 2022 aloitin ANTI-festivaalin toiminnanjohtajana ja johtavana kuraattorina.
ANTI on saanut minut useamman kerran kyyneliin viimeisen vuoden aikana.
Viime vuonna juhlimme festivaalin 20-vuotisjuhlavuotta ja sen pitkäaikaisen taiteellisen johtoparin Johanna Tuukkasen ja Gregg Whelanin viitoittamaa menestystarinaa. Kyynelehdin arvostuksesta, kunnioituksesta, onnesta ja ylpeydestä heidän ja kaikkien taiteilijoidemme työtä kohtaan – ja myös omaa työtäni ja kaikkien ANTI-festivaalin tekijöiden työtä kohtaan.
Olimme tienneet jo pitkään vuoden 2021 olevan Greggille viimeinen ANTI-festivaalin johdossa. Myös Johanna jätti tehtävänsä syksyllä 2021 ja suuntasi uuteen kaupunkiin ja työhön. Johanna on yksi festivaalin perustajista ja johtanut taiteellisen suunnittelun lisäksi toiminnan kaikkia osa-alueita. Jälleen kyynelehdin – ikävästä, arvostuksesta ja kiitollisuudesta. Ikävöin, sillä pitkäaikainen työkaveri, esihenkilö ja inspiraatio ei ole enää mukana jokapäiväisessä työarjessa. Olen kuitenkin onnellinen ja ylpeä, että hänet on valittu Oulun kaupungin kulttuuripalveluiden päälliköksi. Jos joku saa positiivista muutosta aikaan kaupungissa, hän se on.
Meille festivaalin jatkajille on jätetty taloudellisesti kestävällä pohjalla oleva alusta, jonka taiteellinen konsepti on kirkas, mutta mahdollistaa silti jatkuvasti uutta. En voi kiittää teitä liian monta kertaa, Johanna ja Gregg. Teidän työnne tulee aina säilymään festivaalimme dna:ssa.
Tänä vuonna ANTI-festivaali on risteyskohdassa, jossa alamme rakentaa vakaalle, mutta joustavalle pohjalle jatkumoa ja yhtä lailla uutta. Festivaaliohjelmistossa näkyy muutamia entisen johtoparin pitkäaikaisiin taiteilijakumppanuuksiin perustuvia teoksia. ANTI Festival International Prize for Live Art ja Shortlist LIVE! -ohjelmisto muodostavat oman kokonaisuutensa, jonka myötä festivaalilla nähdään viime vuosien palkinnon voittajien ja tämän vuoden ehdokkaiden teoksia. Palkintoon ja siitä syntyneeseen ohjelmistokokonaisuuteen ovat vuosien varrella vaikuttaneet kymmenet ihmiset. Vuoden 2022 palkinnon ehdokasasettelusta vastasivat Gregg Whelanin johdolla Season Butler ja Madeleine Flynn.
Olen suunnattoman iloinen, että olen päässyt työskentelemään yhteistyössä Homo Novus -festivaalin taiteellisen johtajan Bek Bergerin kanssa Festivals’ Path -teossarjan parissa. Olen kiitollinen ja inspiroitunut yhteistyöstä myös Baltic Circle -festivaalin taiteellisen johtajan Hanna Parryn ja toiminnanjohtaja Asta Teräväisen sekä Hangö Teaterträffin taiteellisten johtajien Tom Rejströmin ja Jonas Welanderin ja toiminnanjohtaja Inkeri Rönnbergin kanssa Kulkue-hankkeen ja siihen liittyvän taiteellisen ohjelmiston ympärillä. Kiitos jokaiselle kollegalle ja vielä niillekin keskustelukumppaneille, joita en tässä maininnut nimeltä.
Vaikka juuri nyt näyttää siltä, että ANTI-festivaalilla on vain yksi kuraattori, käytännön todellisuus on siis aivan muuta. Tänä vuonna minun roolini on ollut ohjata monenlaiset tulokulmat antimaiseksi kokonaisuudeksi. Jatkossakin festivaaliohjelmisto tulee muotoutumaan vuorovaikutuksessa erilaisten yhteistyökumppaneiden kanssa, ja olen myös kutsunut koolle neuvonantajaryhmän, johon kuuluvat Season Butler ja Tania El Khoury. Toivon, että tulevaisuudessa minulla on oma johannani tai greggini kuraattorikumppanina.
Festivaalilla on myös uudistunut ydintiimi, joka aloitti työnsä kevättalvella. Uusi tuotantopäällikkömme on – varmasti teidänkin iloksenne – Suvi Koivisto, jonka tunnette jo vuodesta 2019 alkaen tuottajanamme. Sanna Ritvanen aloitti Kulkue-hankkeen koordinaattorina helmikuussa, ja viestintäkoordinaattori Alli Mattila liittyi joukkoomme maaliskuussa. Suvi, Sanna ja Alli ovat minulle tärkeitä keskustelukumppaneita ANTIn kehittämistyössä. Olen ylpeä ja innoissani, että ANTIa mahdollistaa jatkossakin joukko ammattitaitoisia, taidetta rakastavia feministejä.
Kiitän suuresti kaikkia festivaalin rahoittajia ja muita yhteistyökumppaneita. Festivaali ei olisi mahdollinen ilman Saastamoisen säätiön, Kuopion kaupungin, Taiteen edistämiskeskuksen, Opetus- ja kulttuuriministeriön, Suomen Kulttuurirahaston, Koneen Säätiön ja Euroopan komission tukea. Kiitos, että olette mukana myös muutoksessa ja kurkotatte kanssamme tulevaan.
Siinä missä festivaali itsekin etsii omaa uutta uomaansa – joskin aina uomista villisti rönsyillen – myös tämän vuoden festivaaliteoksissa ollaan matkalla. Useissa teoksissa tutkitaan myös yhteyksiä eri aikakausien välillä ja etsitään kollektiivisten rituaalien kautta asioita, joihin on vielä mahdollista – tai aivan mahdotonta – uskoa ja sitoutua kriisien varjostamassa maailmassa. Monia festivaalitaiteilijoita yhdistää halu katsoa ihmiskeskeisen maailmankuvamme ohi ja antautua yhteyteen kasvien ja muun ei-inhimillisen kanssa. Pääsemme myös kartoittamaan tapahtumakaupunkimme merkityksellisiä paikkoja ja unelmoimaan tulevaisuuden Kuopiota.
Kiitän lämpimästi kaikkia festivaalin taiteilijoita ja työryhmiä. Olette loistavia matkanjohtajia ja parasta matkaseuraa.
Kuulen usein sanottavan, että ANTI-festivaalin aikana Kuopio on aivan erilainen kuin muulloin. Kuopiolaiset, varatkaa siis tekin paikkanne tälle maksuttomalle elämysmatkalle omaan kotikaupunkiinne. Pääsette lähtöpisteelle parhaiten bussilla, pyörällä tai kävellen. Muualta tuleville suosittelemme junaa tai bussia Kuopioon aina, kun mahdollista.
Tervetuloa ja nauttikaa! Varautukaa kuitenkin siihen, että ANTI-festivaalilla ei näytä olevan päätepysäkkiä ja matka on vähintäänkin lennokas, monin paikoin ravisteleva.
Elisa Itkonen
Toiminnanjohtaja – johtava kuraattori