Betonista ja arkkitehtuurista

Luennon aikana tarkastelen betonia etenkin tehdasvalmisteisen rakennustuotannon materiaalina. Suomessa betonielementtejä alettiin valmistaa 1960-luvun lopulta eteenpäin, minkä jälkeen merkittävä osa betonirakennuksista on rakennettu tehtaissa betonielemententeistä, paikalla valamisen lisäksi. Mutta ennen kuin puhun betonista tarkemmin, haluan jakaa teille muiston.

—

Olen ollut kerran pidemmän aikaa sairaalassa. Lukion toisella luokalla jouduin Oulun yliopistolliseen sairaalaan pistävän alaselkäkivun ja korkean kuumeen takia. Äitini vei minut päivystykseen. 

Istuimme monta tuntia matalakattoisen odotushuoneen sohvalla, seinän vierustalla. Alaselkääni koski ja oloni oli outo. Sohva, jolla istuimme oli metallirunkoinen mutta pehmustettu, kattoon oli kiinnitetty loisteputkivalaisimet ja laattalattiat olivat kirkkaan vihreät. Lääkärin vastaanotolle pääsyä edelsi tapaaminen hoitajan kanssa hänen pienessä huoneessaan.  Sairaanhoitaja istui pöydän toisella puolella ja minä ja äitini istuimme toisella puolella. Kuvailtuani oireitani, hoitaja oli hetken hiljaa ja kysyi sitten että olisiko mahdollista, että olisin raskaana. Sanoin, että “en usko, mutta teoriassa se olisi mahdollista”. Äitini huolehtiva katse muuttui järkytykseksi. 

Minut otettiin vuodeosastolle. Makasin sängyllä, ja minua kuljettiin pitkin sairaalan maanalaisia käytäviä erilaisiin näytteenottohuoneisiin. Matkat olivat pitkiä. Lopulta sain pienen oman huoneen, jossa minun piti odottaa leikkausta. Huone oli vaalea ja nurkassa oli pieni lavuaari. Makasin sängyssä ja katselin ikkunasta näkyvää taivasta ja kuinka aina välillä pieni pilvi kulki ohitse niin, että huone tummui. Iltapäivällä lääkäri saapui ja kertoi, että paikkani leikkausjonossa oli peruttu ja että saisin antibioottikuurin virtsatientulehdukseen. Makasin sairaalahuoneessani vielä pari päivää ennen kuin pääsin kotiin.

Pari vuotta sairaalakäynnin jälkeen aloin opiskella arkkitehtuuria. Ja kun nyt mietin tuota sairaalaa, huomaan, miten yliopistossa opetetut jutut vaikuttavat siihen, miten muistelen tuota tapahtumaa ja siihen liittyviä tiloja. Tai rakennuksia ylipäätään.

Betonisen pienoismallin äärellä

Voitte oikeastaan asettua tänne lähemmäs istumaan. Tulkaa niin lähelle, että näette tänne betonisen pienoismallin sisälle. Tämä on pienoismalli Oulun yliopistollisen sairaalasta, tai oikeaan sen betonisesta rungosta; kantavista pilareista ja niiden varassa lepäävistä betonilaatoista. Ja oikeastaan tämä nimenomainen malli ei esitä sairalaa kokonaisuudessaan, vaan ainoastaan yhtä lastenosaston siivistä. Todellisuudessa sairaala on paljon laajempi kokonaisuus. Sairaala-alueen päästä päähän on noin kilometrin matka. Jos koko sairaalasta olisi rakennettu malli, se ei olisi mahtunut tähän huoneeseen, jossa olemme nyt.

Oulun yliopistollisen sairaalan suunnitteli arkkitehti Reino Koivula toimistoineen. Kun suunnittelu oli vielä kesken, Koivulan toimisto antoi sairaalalle työnimen “Missä lintuset laulaa”.

Sairaala on valmistunut 1970-luvulla ja sitä voi tarkastella esimerkkinä modernin ajan hoivan tilasta ja laajemminkin modernin ajan rakentamisesta. Kun puhutaan modernin ajan rakennuksista ja puhutaan niiden tehokkuudesta ja fuktionaalisuuden, sanotaan, että ne ovat koneita, joita tulee käyttää oikein. Ne tarjoavat tilat elämisen eri osa-alueille, levolle, työlle ja juhlille, tai vaikka juuri hoivalle, niin kuin tämän sairaalan kohdalla. Sairaalarakennuksen avulla pyrittiin ratkaisemaan, miten hoiva kannattaisi laitoksessa järjestää ja hoivatyö organisoida. Sairaalarakennus pyrki olemaan mahdollisimman toimiva kone hoivalle. 

Modernin ajan rakentamista on kritisoitu siitä, että se on tehokkuuteen pyrkivää ja persoonatonta. Samaan aikaan on tärkeää muistaa, että esimerkiksi asuintalot pyrittiin piirtämään mahdollisimman tasa-arvoisiksi. Valtio ohjasi vahvasti rakentamista. Pyrkimyksenä oli, että kaikki saisivat mahdollisimman yhtäläiset ja samantasoiset materiaaliset edellytykset elämälle. Modernien sairaaloiden tehtävä oli huolehtia, että kaikilla olisi mahdollisuus saada samanarvoista sairaalahoitoa.

Suunnitteluideaalit ja näennäinen neutraalius

Tämä pienoismalli on valettu betonista. Niin myös merkittävä osa modernin ajan elämisen ja asumisen rakennuksista on rakennettu juuri betonista. Betonielementtiteollisuuden kehitys Suomessa 1960-, ja etenkin 1970-luvulla mahdollisti kokonaisten kerrostalokaupunginosien rakentamisen muutamassa vuodessa. Samaan aikaan yhteiskuntarakenne muuttui, palvelualalla työskentelevien määrä lisääntyi. Ihmiset muuttivat kaupunkeihin. Koteja tarvittiin. Lähiöitä rakennettiin. 

Betoni muutti paitsi asumista ja kaupunkeja myös sitä, millaista tilaa suunnittelijat pyrkivät luomaan. Betoni muutti suunnitteluideaaleja. Betonista rakennettu pilarilaattarakenne mahdollisti uudella tavalla tilojen valoisuuden, tilojen virtaavuuden ja julkisivua kiertävät nauhaikkunat. Arkkitehtuuria ja sen ideaaleja alkoi leimata laakea avaruus, valoisuus ja horisontaalius. Samalla, kun betonirakentaminen läpäisi kaiken rakentamisen siitä tuli materiaalina tavallinen, arkinen, jopa näkymätön. Betonista tuli normi. Tälläkin hetkellä esimerkiksi siltojen tai rakennusten perustusten kohdalla on yhä vaikeaa  kuvitella betonille vaihtoehtoisia materiaaleja. Samalla rakennusalan riippuvaisuus betonin tuotannosta on yksi keskeisimmistä tämän hetken ympäristöhaasteista.

Betonin valmistusohje ja purkamisen keveys

Betoni koostuu vedestä, sementistä, ja täyteaineesta, joka on useimmin kiveä, soraa tai hiekkaa. Sidosaineena käytettävän sementin valmistus vaatii korkeita kuumuuksia ja samalla se tuottaa paljon hiilidioksidia. Näiden lisäksi betonirakenteissa on yleensä aina mukana terästä, verkkoina tai muina raudoituksina. Ja oikeastaan kun minäkin puhun betonista, tarkoitan nimenomaan teräsbetonia. Betoni itsessään kestää hyvin painoa ja puristusta, mutta huonosti vetoa. Kun betonivalun sisään keksittiin laittaa terästä, syntyi teräsbetonia, josta olikin mahdollista rakentaa pienipiirteisiä siltoja ja kattaa kokonaisia laakeita saleja.

Teräsbetonin ansiosta sairaalassakin on ollut mahdollista toteuttaa avaria auloja ja valoisia käytäviä. Tällä hetkellä osa sairaalan tiloista on tyhjillään. Se luo tilanteen, jossa tontti alkaa näyttäytyä  potentiaalisena paikkana uudisrakentamiselle ja sairaala aiotaan purkaa. Sairaalarakennuksen kylkeen ollaan jo rakentamassa Oulun uutta sairaalaa.

Sairaalakompleksi puretaan, vaikka sen betoninen runko ja kantava rakenne on aivan ehjä ja kunnollinen. Rakennukselle on mahdollista kuvitella vaikka millaisia elämiä. Sitä ei tarvitsisi purkaa. 

Sairaalan tapaus on tässä ajassa kovin tavanomainen. Lukuisat vastaavanlaiset peruskorjausiässä olevat rakennukset ovat purkamiseen liittyvien kysymysten edessä. Usein purkaminen nähdään ainoana tapana suhtautua arkkitehtuuriltaan arkiseen ja nuoruuden vuotensa nähneeseen, ehkä jo hieman nuhjuiseen peruskorjausikäiseen rakennukseen.

Myös minun on helppo kuvitella,  kuinka purkufirman työntekijät koleana syysaamuna saapuvat tänne, ensin vievät pois irtokalusteet; tuolit, pöydät ja valaisimet, sitten kantavat roskalavalle kiintokalusteet, keittiöiden kaapit ja vessojen lavuaarit, pöntöt ja sitten irrottavat tai rikkovat ikkunat. Vasta lopuksi alkavat hajottaa väliseiniä. Ja aivan lopuksi saapuu sellainen dinosauruksen näköinen laite, joka alkaa rouhia kantavia betoniseiniä ja rakennuksen runkoa. Samanaikaisesti joku suihkuttaa letkulla vettä, jotta purkutyömaan betonipöly ei leviäisi naapurustoon. Materiaalit rouhitaan murskeeksi ja asetellaan kasoihin.

Purkutyömaan betonirouhetta käytetään valtateiden pohjissa tai keinotekoisten kukkuloiden rakentamisessa. Ikkunoita tai kiintokalusteita saatetaan käyttää kasvihuoneen rakentamiseen tai mökin sisustamiseen. Mutta koko rakennusalan mittakaavassa purkutyömailla tällä hetkellä tapahtuva kierrätys on minun näkökulmastani näytösluonteista toimintaa. Purkaminen tuottaa valtavasti materiaa, jolla ei ole purkamisen jälkeen käyttötarkoitusta tai tarkkaa nimeä, materiaa jota aletaan ylimalkaisesti kutsua jätteeksi.

Betoni aktiivisena muotona kaupungissa

Hetkinä, jolloin en ole varma, miten lähestyisin betonia, hakeudun arkkitehti ja dramaturgi Keller Easterlingin puoleen. Easterling puhuu arkkitehtuurin aktiivisista muodoista. Aktiivisilla muodoilla hän tarkoittaa suunnittelua ohjaavia tai mahdollistavia asioita, kuten rakennuslakia, rakentamistekniikoita, suunnitteluvälineitä tai ihan rakennusosien ominaisuuksia, jotka vähintään epäsuorasti vaikuttavat kaupunkiympäristön rakentumiseen. Esimerkiksi hissin kyky kulkea ylös ja alas teki pilvenpiirtäjät mahdollisiksi eli hissi on aktiivinen muoto, joka vaikutti pilvenpiirtäjien rakentumiseen. Vastaavalla tavalla betoni on vaikuttanut siihen, millaista kaupunkia on mahdollista rakentaa ja millaisessa ympäristössä elämme. Betoni ja sen ominaisuudet osallistuvat kaupunkien muotoutumiseen. Betoni rajaa ja mahdollistavat kaupungin tapahtumisen. Betoni on aktiivinen toimija kaupungissa, ja me elämme sen kanssa. 

Tämä luento on kirjoitettu osaksi dramaturgi Henriikka Himman koollekutsumaa I was living in a strange place esitystä, joka valmistui Baltic Circle -teatterifestivaalille marraskuussa 2022, ja jota on esitetty sen jälkeen Hango Teaterträff -festivaalilla kesällä 2023. Työryhmään kuuluu Henriikan ja minun lisäkseni Julia Lappalainen, Hanne Jurmu, Sofia Palillo ja Leissi Rehn. Olen tehnyt artikkelin taustatutkimusta Arkkitehti Karita Rytivaaran kanssa Stripped Frame -tutkimushankkeessa 2021–2022.