Perjantaina ja lauantaina klo 11 – 16 alkaen Tähtitornilta (5-20 minuutin välein) ja jatkuen esityksellä, joka alkaa iltahämärissä hotelli Puijonsarvelta. Lue lisää ▸

Heidi Fast kutsuu kuulijan kotiin, joka ei ole hänen; jossa molemmat ovat vieraina. Juuri tiettyyn kotiin tai kysymykseen asumisesta, asuttamisesta ja omaksumisesta, paikkaan joka ei kuitenkaan ole enää aivan tai ihan vielä kenenkään. Esitys on laulullinen paikka, avoin konsertti tässä hiljenevässä kodissa. Fast luo laulullisia reittejä intiimille dialogille vierailijan ja kodin materiaalisten ja akustisten ”kekäleiden”, elämisen jäämien sekä itsensä välille. Laulua hohkaa myös muihin asuntoihin talossa avaten kotia kohti julkista. Lue lisää ▸

Anus Domini esitettiin ensimmäisen kerran yli 10 vuotta sitten ja se perustuu sukupuolta ja seksuaalista politiikkaa koskevaan tarkasteluun. Lue lisää ▸

Friisi on viivapiirros tenniskentän verkkoaidassa. Viivana toimii aitaan punottu matonkude, joka piirtää aitaan luonnollista kokoa olevia ihmishahmoja eri asennoissa. Hahmojen takana kiertää ristipistoilla kirjottua ornamenttikuviota, joka yhdistää ne toisiinsa. Lue lisää ▸

Aurinko, kuu, tähdet ja tuli samoin kuin TV, tietokoneen näyttö, valomainokset ja neonvalot – valtaosa kaupallisesta visuaalisuudesta ja mielikuvien luomisesta – perustuvat aineiston katsomiseen valona eli valolähteen katseluun ja valon puoleensa vetävyyteen. Valon katsominen luo tunteen sisältä ulos katsomisesta. Vaikka katsoisi huoneen perällä olevaa TV:tä, tuntuu kuin katsoisi jotain huoneen ulkopuolista – ulkomaailmaa. Valo, ulkoinen, vetää puoleensa ja sen sisäistäminen, valaistuminen tai valoksi muuttuminen toistuvat monissa uskonnoissa. ”Aineettoman kulutuksen” edellyttämä teknologia vaatii massiivisen raaka-aineisiin pohjautuvan tuotannon. Mihin pohjautuu halu vieraantua materian ensisijaisesta olemuksesta ja lumoutuminen teknologian suodattaman illuusiomaailman keinotodellisuudesta? Lue lisää ▸

Hotellihuone Puijonsarvessa ja elokuvateatteri Maxim yhdistyvät kaksiosaisessa teoksessa, joka perustuu tunnetuista elokuvista muunneltuihin hotellihuonekohtauksiin. Marilyn Monroe saa älykkäitä vuorosanoja ja Bruce Lee unohtaa iskunsa. Elokuva muuttuu performanssiksi ja popcorn tuoksuu. Lue lisää ▸

Reijo Kela kirjoittaa:

”Se taisi olla joskus 1970 –luvun alussa, kun Kansaneläkelaitos alkoi käyttää nimeä KELA. Minusta se oli hyvin loukkaavaa Kela –sukunimeämme kohtaan. Vartuttuani taiteen tekijänä päätin, että vielä joskus hyödynnän Kela –sukunimen ja Kansaneläkelaitoksen KELAn yhtenäisyyden. Eli teen esityksen KELAn toimistoon. Lue lisää ▸

Kierrellessään pitkin lentokenttää Aileen Lambert lähestyy hetkittäin erilaisia lasipintoja, ikkunoita, ovia ja väliseinä, joiden pintaan hän hengittää jättäen jälkeensä hengitysjälkien haihtuvan vanan. Henkilökohtaisena, sisäisenä ja intiiminä eleenä hengittäminen ja hengityksen jälkien luominen on elämän metafora, joka kuvastaa jatkuvaa pyrkimystämme jättää jälkemme tähän maailmaan, turhaa yritystämme jättää jotain pysyvää jälkeemme. Lue lisää ▸

Terrestrial on brittitaiteilija Howard Matthew’n jatkuva performanssisarja. Terrestrial on yhdelle katsojalle kerrallaan esitettävä teos, jota katsoja tarkastelee kaukoputkella ja kuulee esityksen ’taustamusiikin’ kuulokkeista. Terrestrial -teosta on esitetty erilaisissa tiloissa ja ympäristöissä aina yöllisestä Nottinghamin keskustan läpi kulkeneesta retkestä hiljaiseen hongkongilaiseen satamalaituriin ja Ohion Clevelandin lähiöalueeseen. Lue lisää ▸

Kaupungintalo on jokaisen kaupungin hallinnollinen sydän ja keskus, joka edustaa kansaa. Se on syli, joka tuntuu kuitenkin kätkevän sisäänsä niin paljon byrokratiaa sekä kapulakielisen salamyhkäistä päätöksentekoa, että tavallinen tallaaja voi tuntea huimausta jo pelkästään astuessaan sisään sen jykevistä ovista jylhiin ja kaikuviin käytäviin – puhumattakaan siitä että uskaltautuisi julkisesti protestoimaan mielessään hiertäviä yhteiskunnallisia epäkohtia. Lue lisää ▸

C’mon-esitys koostuu koko päivän mittaisesta tennisottelusta, jossa Tony Schwensen pelaa itseään vastaan. Itse esityksen muodostavat pallojen syöttämiset, kävely pallon perässä ja pallojen palautus verkon toiselle puolelle. Jokaisen pallon lyönnin jälkeen kuuluu huudahdus ’C’mon’. Tätä liikettä ja keskittymissarjaa toistetaan performanssin päättymiseen asti. ’C’mon’-huuto on peräisin Lleyton Hewittiltä, australialaiselta tennispelaajalta, joka käyttää tätä huutoa itsemotivointiin ja keskittymiseen. Tämänkaltainen kilpailu oman itsen kanssa on myös selvästi läsnä kaikilla urheilusuoritusten tasoilla kansainvälisestä/globaalista tasosta aina alueelliseen/paikalliseen tasoon. Se on ehdottomasti nyt läsnä Väinölänniemen tenniskentällä. Lue lisää ▸

Manuel Vasonin yhteistyöprojekteissa taiteilijoiden kuten  Guillermo Goméz-Peñan, Franko B:n, Niko Raesin, Ernst Fischerin, La Ribot’n ja Helen Spackmanin kanssa esitys on joko työstetty esille uudelleen tai suunniteltu erikseen Vasonin kameratyöskentelyä varten. Nämä hankkeet, puhtaan yhteistyön (pure collaboration) hedelmät, eroavat tavanomaisesta esitysten dokumentoinnista siinä, että Vason kameroineen on aina kertaluontoisen live-esityksen ainoa todistaja. Esityspaikat ovat myös tavanomaisista teatteripuitteista poikkeavia ja taiteilijoiden valitsemia. Lue lisää ▸

Tessa Wills työskentelee nuorten kanssa Itä-Lontoossa ja tekee heidän kanssaan urbaania koreografiaa. Videon ja äänen kautta Wills tuo näitä nuoria koskevia symboleja ja merkkejä, heidän huudahduksiaan sekä iloaan ja nauruaan Nuorisokeskus 44:ään. Teokseen kuuluu myös esityksellinen elementti, jossa Wills haluaa korostaa kaikkia niitä tunteita, joita hän kokee aloittaessaan esityksen tässä uudessa tilassa. Lue lisää ▸